Takaisin projekteihin


Yhden numeron kello

Tarina yhden numeron kellosta lähti liikkeelle, kun eräs säätäjä oli huomannut viettävänsä aamuisin suihkussa liian pitkiä aikoja ja myöhästyvänsä usein töistä. Aikahan tunnetusti rientää, kun on hauskaa.

Ratkaisuksi ongelmaan nähtiin vesitiivis kello (jota nykyisestä toteutuksesta ei kylläkään koskaan tullut), joka pesuhuoneen kosteuden takia ei voinut toimia verkkovirralla (jolla nykyinen toteutus kuitenkin toimii). Piti siis miettiä tapoja kellon paristojen keston maksimoimiseksi.

Numeroiden koosta ja kirkkaudesta ei säätäjä voinut tinkiä, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jäi numeroiden määrän karsiminen minimiinsä. Aluksi oli määrä tehdä kaksinumeroinen kello. Normaalisti kahdella numerolla esittettäisiin minuutteja ja aina silloin tällöin vilautettaisiin tunteja.

Säätäjän kaverin asettaman haasteen ("Kyllä sen saa jotenkin esitettyä yhdelläkin numerolla...") kuultuaan alkoi kahden numeron esitys tuntua osien tuhlaukselta. Yhden numeron oli kertakaikkiaan riitettävä. Pitkän miettimisen seurauksena päädyttiin seuraavanlaiseen ajan esitystapaan:

Osien haalimisen jälkeen kellon rakentaminen oli lastenleikkiä. Koteloon käytetty akryylimuovin pala sulatettiin kuumailmapuhaltimella ja väänneltiin tyylikkääseen retro-60's muotoonsa. Kellon piirilevyn säätäjän e.m. kaveri suunnitteli lennossa, kytkentäkaavion laatiminen koettiin turhaksi. Tässä vaiheessa oltiin jo autuaasti unohdettu, että kellon oli alunperin tarkoitus tulla pesuhuoneeseen.

Kellon hengen mukaisesti myös käyttöliittymään tarvittavien osien määrä pyrittiin minimoimaan. Kellon kaikkia toimintoja ohjataan yhdellä (1) napilla.

Yhden numeron kello toiminnassa (80kB) Yhden numeron kello sivusta (15kB)

Kellon toiminnasta huolehtivan ohjelmiston kehitysvaiheessa alettiin miettiä, mihin käytetyn mikrokontrollerin (Atmel 90S2313) ylimääräisiä ohjausnastoja voitaisiin hyödyntää. Muutamasta vastuksesta ja yhdestä operaatiovahvistimesta syntyi näppärästi audiovahvistin. Vielä kaiuttimen liimaaminen kotelon kylkeen, ja yhden numeron herätyskello oli valmis.

Kellon ominaisuudet:

Kellon soittoäänen tuottava ohjelma tukee jopa seitsemää (7) yhtäaikaisesti soivaa ääntä, mutta nykyisen toteutuksen LoFi-vahvistin ei niitä pysty toistamaan. Siksi nykyiset soittoäänet ovat poikkeuksetta yksiäänisiä. Tulevaisuudessa on mietitty kellon tuottamien staattisten vakioäänensävyjen korvaamista reaaliaikaisella äänisynteesillä. Kellon omistaja kun on suuri MOS6581-fani.

Jossain vaiheessa kelloon on määrä lisätä myös lämpötilan mittaus. Vielä ei ole selvillä, kuinka sisä- ja ulkolämpötilat esitettäisiin kellon näytössä...

Minimalismia esitteli säätäjä Jussi

Alkuun Takaisin projekteihin Säätäjien kotisivulle


Päivitetty 13.2.2001 © Jäykät Säätäjät ry 2001