Pälli kapeni


Kylindan 30 v juhlamallin viimeiset hetket

Säätäjä Pekka oli purkhasoinut pesukoneen, mikroaaltouunin ja muuta kamaa edulliseen hintaan entiseltä kämppikseltä. No, pesukone päästettiin aikanaan eläkkeelle, hyväkuntoisena tosin. Aikansa Pekan eteisessä lojuttuaan kone haettiin koeponnistettavaksi.

Ensimmäinen idea oli "ylikellottaa" oikosulkumoottoria taajuusmuuttajalla. Naruhko muuttaja pystyi generoimaan maksimissaan 112 Hz, josta pesukone ei ollut moksiskaan. Ei vaikka rumpua kuormitettiin isohkoilla kivillä. Pettymysten pettymys. Muutimme siis menetelmää.

Päätimme suorittaa farkkujen kivipesun, ilman farkkuja runsaalla kivimäärällä. Asetimme rumpuun jätesäkin ja lapioimme sen soraa täyteen. Luukku kiinni ja jenkaa koneeseen.

Testimassaa koneeseen (55kB)

Hiekkapesu näyttää olevan kodinkoneelle liikaa. Kuten kuvasta näkyy, pyrki sora voimalla rummusta ulos ja koko moska kaatui. Soraa oli rumpu ja allas täynnä eikä rumpu enää oikein pyörinyt.

Timber! (54kB)

Laite saatiin kuitenkin uudelleen ehjättyä sorkkaraudan, rautakangen ja lapion avulla ja pääsimme kokeilemaan vielä laitteen soveltuvuutta katapultin omaiseen toimintaan. Rummusta kun irtosi luukku, samaten koneen kansi putosi pois. Niinpä koneen "kitaan" oli helppo heitellä nyrkinkokoisia kiviä ja katsella miten ne sinkoilivat ympäristöön...

Hienosäätöä... (40kB) Kone testin jälkeen... (51kB)

Kone osoittautui erittäin sitkeäksi, toki se vaati aina välillä pientä hienosäätöä toiminnan takaamiseksi. Mutta voimme suositella kyseistä mallia, jos sellaisen jostain sattuu vielä löytämään...

Lyhyehkön dokumentoinnin suorittivat Upi, Jukka ja Eki

Alkuun Pälli kapeni Säätäjien kotisivulle


Päivitetty 5.12.2002 © Jäykät Säätäjät ry 2002-2003