Takaisin projekteihin

Konkreettiset kaijuttimet eli Molotov-subbari ja Hifi 12/2-satelliitit betonista

Betoni, tuo konkreettinen rakennusmateriaali on sinänsä jo melko iäkäs keksintö. Kuitenkaan sitä ei ole suuremmalti käytetty kaiutinkoteloiden valmistuksessa. Betonilla on tiettyjä heikkouksia kaiutinmateriaalina: sitä on vaikea työstää, koteloista tulee raskaat ja hankalat käsitellä, eikä betoni ole sopivasti häviöllinen materiaali kuten esim. MDF-levy. Lisäksi tarvitaan huolella suunniteltu valumuotti, työkalut betonin hämmentämiseen sekä paikka epämääräiseen läträämiseen rakennuskuran kanssa. Mutta betonissa on myös selkeitä etuja: isokaan kotelo ei varmasti värähtele suuremmillakaan äänenpaineilla ja kaiuttimet ovat aivan omalla tavallaan jäykät. No jaa, myönnettäköön että tämän tarinan projektit alkoivat vain koska ne tuntuivat riittävän hulluilta toteutettaviksi.

Ensimäiseksi valettiin Hifi 12/2 -pari. Koska allekirjoittanut ei ole elektroniikkaguru, niin sähköinen puoli on edelleenkin tasan se, mitä 12/2-rakennussarjan mukana tulee. Suurimmat ongelmat kohdattiin ja ratkaistiin jo suunnitteluvaiheessa. 12/2:t haluttiin ehdottomasti valaa yhtenä kappaleena. Tästä syystä valumuotin sisäosana käytettiin 12 litran kokoiseksi sahattua ponttonistyroksin palasta. Tämä osa valumuotista oli kertakäyttöinen, se revittiin valmiissa valussa olevista elementinrei'istä palasina pihalle. Valumuotin ulko-osan muodosti filmivanerista kokoon ruuvattu laatikko, joka oli helppo purkaa valun valmistuttua ja käyttää uudelleen toisen kaiuttimen valutyössä. Kaiutin valettiin etusivu alaspäin. Ulomman valumuotin pohjaan oli ruuvattu hieman kartiokkaat, vanerista sorvatut kiekot joilla saatiin valuun elementinreiät ja upotukset. Kartiokkuus oli tarpeen, sillä neljän sentin paksuisesta betoniseinästä ei tahdo ehjänä saada kiekkoa irti, ellei se ole hieman kartiomainen. Samoja kiekkoja käytettiin myös toisen kotelon teossa, tosin "diskanttikiekon" paikka oli peilikuva edelliseen nähden. Kaiuttimiin haluttiin pyöreät etusärmät, ja tätä varten muottiin istutettiin muovisesta räystäskourusta muotoillut pyöristykset.

Itse valu alkoi asettamalla sopiva määrä kuraa pohjalle, seuraavaksi raudoitus minkkiverkosta ja teräksiset tarraimet elementtien ruuveja varten. Kuraa sisään, kunnes oltiin kiekkojen tasolla (4 cm seinämävahvuus, jonka määräsi raudoitus). Styroxpalikka niputettiin valumuotin alaosaan kiinni rautalangoilla, palikka jäi lepäämään kiekkojen ja betonimäskin varaan. Rautalangat solmittiin hampaat irvessä kiinni, sillä 12 l styroxpalasella on aika hyvä noste betonissa. Tämän jälkeen lätkittiin kuraa sisään raudoitusverkkoa varoen ja jatkuvasti hämmentäen, ettei syntyisi onteloita. Kaiuttimen pohjaan haluttiin pultit jalustaa varten, joten pohjaa vastaavaan sivuun ulommassa valumuotissa oli jo aiemmin tehty reiät ja väännetty ne pultit joihin oli hitsattu lisäraudoitusta. Kun seinät oli saatu valmiiksi, viimeisteltiin valu lätkimällä taas noin 4 cm kerros betonia styroxpalikan päälle. 2cm kohdalle laitettiin raudoitus ja styroxiin upotettiin tietysti haponkestävä refleksiputki. Valuun tehtiin myös pienet poterot naparuuveja varten.

Kuivaminen kesti muutaman päivän ja valua totta maar kasteltiin välillä. Betonistahan tulee lujempaa kun se kuivuu hitaammin. Kuivanut valu irroiteltiin varovasti, ja tässä vaiheessa viimeistään iloinen valaja huomaa, että valumuottia suunniteltaessa on hahmotettava miten muotti tullaan purkamaan. Hommassa havaittiin myös, että oksidimusta on aivan onnetonta pigmenttiä valun värjäykseen. 70 mk maksanut kilon pussi sekoitettiin tommottiin 10 litraan betonimäskiä, ja väristä tuli epämääräisen tummanharmaa. Ei edes grafiitinharmaa. Voi moska. Siispä kaiuttimet ruiskutettiin puolikiiltävällä Sadotexilla mustaksi. Ja hyvin on väri pinnassa pysynyt jo kuusi vuotta. Valun pinnasta hiottiin kyllä betoniliima pois ennen pintakäsittelyä. Valun jälkeen jatkettiin kaiuttimen rakentamista vanhoilla tavoilla: villaa sisään, elementit ja jakosuodin kiinni. Tiivistettäviä saumoja ei ole kuin elementtien rei'issä ja naparuuvien läpivienneissä.

Betoninen 12/2 painaa arviolta 40 kg putkesta rakennettuine telineineen, ja se soi niinkuin 12/2 soi. Ei paremmin eikä huonommin kuin tavallinen, parikytmillisestä vanerista tehty versio.

Betonisubbari sen sijaan toimii vaikka varaavana takkana pienessä asunnossa, jos vahvistinkivet kiinnittää suoraan valun kylkeen. Koska satelliittien rakentamisessa oltiin menty jo pilkun viilaamisen puolelle, päätettiin subbari tehdä hieman yksinkertaisemmin ja rouheammin. Valumuotti tehtiin samalla periaatteella kuin 12/2:ssa, mutta nyt valettin pelkkä n. 65-litrainen allas, jonka päälle asetettiin punaisesta graniitista lohkottu kansi tiivisteen kera. Vain altaan pohja, kulmat ja graniittikannen tarrainten välitön läheisyys raudoitettiin. Seinämävahvuus on 5 cm pohjassa ja muualla 3 cm. Elementti kiinnittyy pulteilla altaan pohjaan sen sisäpuolelta, ja pohjan valuun tehtiin myös kuppi naparuuveille. Sekä tietysti valettiin se happoinen refleksiputki. Eniten työtä oli kivilevyn ja altaan sovittamisessa yhteen. Ei nääs olisi pitänyt valaa muttereita tarraimiksi, koska ei se hautakiviveistämön hopo tietenkään osannut porata reikiä tasan kohdalleen vaikka oli 1:1 piirustus työstä tehty. No, kiveä on tunnetusti muutenkin vaikea millilleen porata. Mutta sovituspalojen hitsaamisella siitäkin selvittiin.

Subbarin valumuotti (26kB)

Myös subbarikoteloa varten tehtiin jalusta. Kotelo painaa jotain 60-70 kiloa, eikä siinä ole mitään kantokahvoja. Jos murtovaras vie, niin tarpeeseen menee. Lattian kanssa on oltava varovainen, ettei jää pysyviä jälkiä.

Valmis kaiutinsetti (23kB)

Subbaria varten tehtiin vielä tyyliin sopiva vahvistin, kotelo on vanhasta pulp-air -sakeuslähettimestä lainattu. Vahvistinkotelo on syönyt säätäjä Upin suunnitteleman suunnillensa 60W vahvistimen ja aseteltavan, piikittävän aktiivisuotimen. Tällä hetkellä suodin leikkaa taajuudet noin 40 Hz:stä ylöspäin ja piikittää 24 Hz:iä jotain 5 dB. Toisto on yllättävän tasainen Radiotechnikan elementistä huolimatta ja ulottuu ihan kohtuullisesti 25 Hz:iin.

Seuraavat kaiuttimet rakennetaankin sitten Superlonista.

Konkretisoi säätäjä Matti

Alkuun Takaisin projekteihin Säätäjien kotisivulle


Päivitetty 25.9.1999 © Jäykät Säätäjät ry 1999